tiistai 3. syyskuuta 2013

Ensimmäiset kuvaukset

Heips kaikille!

Ekat asukuvaukset ovat nyt takana, eikä muuten ollut niin helppoa kuin aluksi luulin. Paikan etsiminen oli sekin jo haastavaa, sillä tuntui että minne tahansa menikin, oli ihmiset tuijottamassa silmät pyöreinä ja suu ammollaan. Onneksi sopiva paikka löytyi ihan kouluni vierestä -- sekä kirkon portailta -- ja siellä näpsittiin sitten ihan reilusti kuvia.
Ensimmäiset 5 minuuttia sähläsin jotain hiusteni ja vaatteideni kanssa, ja "kuvaajallakin" alkoi mennä pikkuhiljaa hermot kikatteluni takia. Poseeraukset olivat ihan kökköjä, ja jokaisessa kuvassa oli ilme tai jokin vastaava huonosti. Kotona huokaisin helpotuksesta, kun sieltä löytyikin muutama ihan hyvä kuva!! Ehkä ensi kerralla menee jo paljon paremmin. 
Sääkin suosi koko kuvausten ajan, vaikka aijemmin päivällä taivaalla olikin tummia pilviä. Loppujen lopuski meillä olikin kuvaukseen aikaa vain puolisen tuntia, että kerkeäisin bussilla aikaisin kotiin.



Housut 39.95 Micks - Paita 19.95 Gina Tricot
Olen nyt ihan totaalisen rakastunut nuihin Micksin housuihin!! Istuvat jalkaan niin mukavasti. Materiaali on stretchia, eli sopivat varmasti monille, ja ovat todellakin hintansa arvoisia. Näitä sää tietäkseni kolmessa värissä; tämä musta, viininpunainen (jotka omistan myös ♥) sekä normaali farkkusininen. Ainakin minä olen kyseisiä värejä Micksissä nähnyt.
Tämän syksyn muotia on ilmeisesti mm. kauluspaidat, joihin olen myös totaalisesti hurahtanut, ja omistan näitäkin jo pari kappaletta. 
Syksy on muutenkin mielestäni ihanaa aikaa vaatteiden kannalta; neuleet, kengät, takit... Lempivärini on ehdottomasti tänä syksynä musta, nude ja viininpunainen. 


Sormus on ostettu jo jonkin aikaa sitten Glitteristä muutamalla eurolla ♥ Harmi että tuo on siskon eikä minun...


Kengät olen ostanut viime keväänä Dinskosta, ja olivat muistaakseni siinä 70 € hintapaikkeilla. Nämä kuuluvat ehdottomasti kesän suosikkikenkiini, olen näitä sen verran paljon käyttänyt. Helppo kävellä pitkiäkin matkoja ilman että jalkoja alkaisi heti särkemään. Ovat vielä hyvät näin alkusyksystä, kun ei varpaita palele. Kohta pääsen käyttämään myös ihania mustia converseja ♥

Anteeksi jos kirjoitustyyli on jotenkin kökköä. Oli vaikea keksiä mitään järkevää kirjoitettavaa, vaikka asiaa olisikin ollut niin paljon. En myöskään ole kirjoittanut aijemmin tämän tyylistä tekstiä, vaikka minulla on toinen blogikin; tyyliltään ihan erinalinen. 

Mikä on teidän mielestänne parasta syksyn muodissa, tai syksyssä ylipäänsä? 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti